Valitsin ensimmäiseksi valinnaiseksi aineeksi Urbaaniluonto, hyvinvoinnin tuottajana kurssin. Kurssin tavoitteena on oppia mm. kaupunkiluonnon erityispiirteet ja mahdollisuudet hyvinvoinnin tuottajana, tunnistaa luonnon hyvinvointivaikutukset ja ymmärtää niiden syntymekanismit, edistää asiakkaan hyvinvointia luonto- ja eläinavusteisin menetelmin.
Viikko aloitettiin tutustumisella Dodo ry:n toimintaan.
Ympäristöjärjestö Dodo ry on perustettu vuonna 1995. Toiminta tapahtuu Pasilan historiallisessa rautatiemiljöössä.
Ympäristöjärjestön toiminnasta meille kertoi Kirmo Kivelä. Dodo ry:n toiminnassa oleellinen asia on yhteisöllisyys ja ekologisuus. Tuottavuus ei ole pääasia vaan sosiaalisuus, vuorovaikutus, ymmärryksen kasvattaminen ruoan viljelyyn.
Kääntöpöytä on Dodon kaupunkiviljelypuutarha, kahvila, kasvihuone ja avoin kaupunkitila. Kääntöpöytä on toiminut vuodesta 2009.
Lisää Infoa toiminnasta saa kääntöpöytä.org, Dodo.org, ratapihavisio.fi, haarukanjalki.org
Tiistaina oli vuorossa kasvitentti 🤔 jonka jälkeen tutustuttiin Itämeren erityispiirteisiin.
Keskiviikkona lähdimme Harakan luonto kouluun, Harakan saarelle. Saarelle pääsee yhteysveneellä Kaivopuiston rannasta.
Harakan saaresta ja sen toiminnasta meille kertoi Asta Ekman, kemisti sekä meitä opastamassa oli opiskelija Metropoliasta. Pääsimme tekemään merivesitutkimusta ottamistamme vesi näytteistä sekä näimme miten näkösyvyys mitataan.
Näkösyvyyden mittausta
Merivedestä mittasimme pitoisuuksia. Paljonko löytyy fosfaatteja, nitraatteja, nitriittejä tai ammoniumia. Osa ehti myös tutkimaan veden kovuutta.
Erilaisia tutkimusapulaisen työtehtäviä tehneenä oli erittäin mielenkiintoinen päivä. Pääsi herättelemään pientä tutkijaa itsessään 👏
Tutustuimme alueeseen ja tyynylaavaa löytyi lähikalliolta.
Akvaarioissa on nähtävillä rantojemme tyypillisimpiä leviä, äyriäisiä, simpukoita ja kotiloita sekä kaloja.
Kasemattikellarissa pääsee ihastelemaan Meren sisäiset maisemat -näyttelyn ihania kuvia meduusoista ja vedenalisesta maailmasta.
Viikon päätteeksi lähdimme tutustumaan Viikkiin, Lammassaareen ja Vanhankaupunginlahden kulttuurimaisemaan ja aidanrakennukseen.
Itselle molemmat olivat tuttuja paikkoja mutta aina niistä jotain uutta löytää.
Staran työntekijät näyttivät meille aidanrakennuksen perusteet ja pääsimme jokainen käytännössä tekemään aidanrakennuksen eri vaiheita.
Nautimme lounaan lintulavalla lintuja seuraten.
Lintutornilla pääsimme kiikaroimaan alueen lintuja.
Taas on monta luontokokemusta rikkaampi 💖
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kesälomalla retkeilyä ja omatoimista opiskelua Vko 22-24
Retkeilyä ja luontoilua ystävän kanssa Aina ei tarvitse lähteä kauaksi ulkoilemaan joten kävelylle lähdimme Ypäjän seudulle. Met...
-
Muutamien vuosien haave on nyt toteutunut ja olen päässyt opiskelemaan 6.8.2018 lähtien Stadin ammattiopistoon sitä mitä harrastan, luonto- ...
-
Olipa kiva taas palata opintojen pariin. Varsinkin kun viikko aloitettiin urbaaniluonto hyvinvoinnin tuottajana ryhmän kanssa tutustumalla e...
-
Retkeilyä ja luontoilua ystävän kanssa Aina ei tarvitse lähteä kauaksi ulkoilemaan joten kävelylle lähdimme Ypäjän seudulle. Met...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti