Tiistaina 4.9.2018 oli vuorossa lähtö luokan ensimmäiselle yön yli retkelle aikomuksena viettää tulevat kaksi yötä saarella, 4. - 6.9. Koululta lähdimme linja-autolla kohti Bengtsårin leirisaarta.
Bengtsårin leirisaari sijaitsee Hankoniemen pohjoispuolella noin 120 kilometriä Helsingistä. Leirisaari on upea alue jonne mahtuu monenlaista toimintaa. Ensimmäiset asukkaat Benkussa elivät kalastaen ja hylkeitä pyytäen. Sen jälkeen maanviljelys ja karjanhoito antoivat elannon saaren asukkaille. Vuonna 1908 Bengtsårin kylä ostettiin Helsingin kaupungille. Sinne perustettiin pahatapaisten lasten turvakoti. Aluksi se toimi kasvatuslaitoksena ja myöhemmin ruotsinkielisten poikien koulukotina. Leiritoiminta alkoi sodan jälkeen vuonna 1945.
Leirisaari täytti 70 vuotta 7.8.2018.
Saareen siirryttiin veneillä. Toiset menivät ryhmissä veneillä minä pääsin ohjaajan kanssa viemään meidän matkatavaramme saareen.
Kyllä oli upeat maisemat Näköalakalliolla 😍👌 Saaren läpi halkoo metsätie, joka kiertää melkein koko saaren näyttävimmät luonto paikat.
Lähdimme osan kanssa veneellä tutustumaan metsän raivauksen eri työvaiheisiin laavulle.
Ufoseikkailussa päästiin ratkaisemaan erilaisia mysteerejä.
Auringonlaskua ihastelemassa
Hyvin nukutun yön jälkeen tutustuimme eri suotyyppeihin ja niiden kasveihin.
Tutustuimme perinnemaisemaan ja sen hoitamiseen, niittämiseen.
Paljon löytyi lajilistan kasveja. Kuvassa oravanmarjan lehti.
Päätalossa sijaitsi saaren uudelleen remontoitu keittiö ja ruokailu tilat. Seinässä on muistoja sodasta.
Paljon upeita kuvia jäi muistoksi reissusta. Tässä vain murto-osa mutta toivottavasti edes osan tunnelmista sain välitettyä? 🤔
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti